Slotsmoon

PELAA NYT!

Slotsmoon on nettikasino, jonka sivusto on käännetty myös suomeksi. Se on tehty myös muilta osin kuin kääntämällä pelien nimet ja muutama muu teksti esimerkiksi liittyen etuihin ja asiakaspalveluun. Slotsmoon sivuston on siis käännetty tarkemmin kuin moni muu nettikasinosivusto. Sivuston omistaa Maltalainen yritys nimeltään Aspire Global International. Slotsmoon sivustolla kerrotaan, että he ovat sitoutuneet toteuttamaan reilua peliä kaikissa tilanteissa. Heille reilu peli on pohja molemminpuoliselle menestymiselle. He kertovat iloitsevansa, kun joku heillä voittaa suuren potin. Silloin he saavat olla mukana toteuttamassa jonkun pelaajan haaveita.

Slotsmoon sivustolla käytetään viimeisimpiä salaustekniikoita, joten pelaaminen sivustolla on turvallista. He kertovat myös käsittelevänsä henkilötietoja luottamuksellisina ja säilyttävät ne ulkopuolisilta turvassa. Niitä ei esimerkiksi luovuteta kolmansille osapuolille mainostamista varten. Myös maksutavat, joita voi Slotsmoon sivustolla käyttää, ovat turvallisia tapoja sekä myös helppoja. Slotsmoon kehottaa pelaajia pelaamaan vastuullisesti. Jos kuitenkin pelaamisesta tulee ongelma, niin sivustolla neuvotaan mistä siihen saa apua. Muita sivustolla pelaamiseen ja muihin asioihin liittyen Slotsmoon sivuton asiakaspalvelu on apuna. Heiltä voi kysyä apua ongelmaan tai vastausta kysymykseen. Heidän laadukas asiakaspalvelu on käytettävissä joka viikonpäivänä klo 9 – 02. Heidän tavoittaa live-chatin kautta. Mutta heille voi lähettää myös sähköpostia tai soittaa, mutta chat esitellään tärkeimpänä tapana ja se taitaakin olla nykyään se suosituin ja toimivin tapa. Mutta sitä ennen voi lukea läpi sivustolla olevia kysymyksiä, joihin löytyy jo vastaus. Joku muu on hyvinkin voinut kysyä samaa jo aiemmin.

Sivustolla voi pelata kasinopelejä, live casino pelejä sekä ostaa arpoja. Näihin kolmeen pääosaan on haluttu jakaa koko Slotsmoon sivuston pelit. Sitten kasinopelien puolella on tietysti lisää jakoja, koska näitä pelejä on aina eniten kasinoilla. Ja myös sieltä löytyvät arvatkin ja livepelit. Pelaamista varten Slotsmoon kasino jakaa monenlaisia etuja. Kasinolla on siis VIP-klubi, jonka kautta saa suurimman osan näistä eduista. Mutta ensin uudet jäsenet saavat mahtavan tervetuliaistarjouksen. Myös liveturnauksista pitävät saavat edun ilman, että kuuluvat VIP-klubiin.

Slotsmoon sivuston pelivalikoima

Pelit on jaettu Slotsmoon sivustolla ensin kolmeen pääosaan, jotka ovat kasinopelit, livekasino ja raaputusarvat. Mutta livepelit ja raaputusarvat löytyvät myös kasinopelien parista. Kasinopelejä on aina eniten ja myös Slotsmoon on jakanut ne omalla tavalla pienempiin osiin. Nämä osat ovat Esittelyssä Pelit, Uudet pelit, Monilinjaiset, Perinteiset, Kasinopelit, Raaputusarvat ja Kaikki pelit. Tällainen jako ei ole mitenkään erikoinen, mutta ehkä ei ihan se yleisimmin käytetty jako. Yleensä ainakin kolikkopelit ja pöytäpelit ovat ihan omana osanaan. Kun joku on voittanut kasinolla suuren voiton, niin siitä ilmoitetaan sivuston oikeassa laidassa olevassa tilassa. Siinä in mukana pelin kuvake ja sen vieressä kerrotaan voittajan etunimi ja sukunimen ensimmäinen kirjain sekä tietysti voittosumma ja pelin nimi.

Esittelyssä olevissa peleissä on tietysti paljon uusia pelejä. Kun kasinolle tulee uusi peli, niin se tietysti ansaitsee kunnon esittelyn ja sellaisen se saakin Slotsmoon nettikasinolla. Seuraavassa jaossa sitten esitellään vielä pelkästään Slotsmoon nettikasinon uusia pelejä. Siitä näkee, että kasinolle tulee paljon pelejä, koska uusissa peleissä on todella paljon pelejä.

Monilinjaisia pelejä on paljon. Tässä kohti voisi olla muutama alakategoria, vaikka sellainen jossa jetaan pelit sen mukaan minkä verran niissä on voittolinjoja. Se voisi olla jokin väli johon peleissä olevien linjojen määrät kuuluisivat. Lisäksi voisi olla muitakin jakoja esimerkiksi, jos pelissä on bonuspelejä tai niissä voi voittaa ilmaisia kierroksia. Tällä hetkellä Slotsmoon ei tarjoa yhtään jakoa pienempiin osiin. Pelejä voi kuitenkin hakea Slotsmoon sivuston hakukentän kautta. Silloin täytyy tietysti hakea jotain tiettyä peliä, jonka nimestä tietää ainakin jotain.

Perinteisiä pelejä ei ole niin montaa, että ne olisi pitänyt jakaa pienempiin osiin. Slotsmoon tarkoittaa ehkä näillä periteisillä peleillä klassisia kolikkopelejä ja muita klassisia pelejä kuten Jokeripelit, jotka ovat videopokeri pelejä. Videopokeripeleillä ei olekaan Slotsmoon sivustolla omaa osiota.

Seuraavaksi ovat Slotsmoon kasinon kasinopelit. Tästä kohti löytyvät sivuston pöytä- ja korttipelit. Yleensä tätä kohtaa myös kutsutaan sillä nimellä. Mutta Slotsmoon on tehnyt jaon ehkä siksi näin, kun myös osa videopokeripeleistä löytyy täältä. Myös kasinon livepelit ovat täällä, vaikka niillä on oma pääosiokin. Tässä kohtaa huomaa, että kasinon pöytäpelit ovat lähes kaikki livepelejä. Livepelien avulla pelaaja saa tuntea Slotsmoon kasinolla sen, kuin olisi pelaamassa ihan oikealla kasinolle. Peleissä saadaan videoyhteys pelipaikkaan ja siellä on yhteyden päässä myös oikea pelinhoitaja. Hänen kanssaan voi keskustella pelaamisen lomassa chatin kautta. Videoyhteys ei siis ole kaksisuuntainen vaan pelaaja saa olla ihan rauhassa siellä missä pelaakaan.

Sitten ovat vielä Slotsmoon kasinon raaputusarvat. Ne olivat yksi kasinon kolmesta pääosiosta, mutta hyvä että ne ovat myös täällä, jossa kasinon muut pelit ovat. Raaputusarpoja on todella paljon, joten ei ihme, että ne ovat omana osana. Jos ne olisivat samassa paikassa kuin jotkin muut pelit, niin ne voisivat tulla siellä liikaa esille ja muita pelejä ei huomaisi lainkaan.

Slotsmoon casino bonus ja ilmaiskierrokset

Slotsmoon sivuston edut löytyvät ylälaidassa olevan kampanjat linkin takaa. Siellä ei ole kuin kolme kohtaa, joista yksi on VIP-klubi. Sehän tarkoittaa sitä, että suurin osa kasinon eduista saadaan sitä kautta. Mutta ensin tietysti uudet jäsenet saavat edun. Siitä kerrotaan, että se on mahtava tervetuliaistarjous, jonka saavat kaikki uudet jäsenet. Tätä etua varten täytyy tallettaa minimissään vain 10 euroa. Kun on rekisteröitynyt Slotsmoon kasinon jäseneksi, niin sen jälkeen voi lunastaa tämän edun. Se tapahtuu tietysti siten, että tekee kasinolle ensimmäisen talletuksen. Maksimissaan tätä bonusta saa 200 euroon asti ja sen saa 100 % talletusbonuksella. Eli maksimibonuksen saa, kun tallettaa kasinolle 200 euroa. Silloin saa sen päälle bonusrahaa 200 euroa ja pelilillä on huimat 400 euroa ilmaista pelirahaa. Mutta sen päälle saa vielä lisääkin etua. Slotsmoon antaa bonusrahan lisäksi vielä ilmaisia kierroksia. Niitä saa 20 kappaletta. Mutta niitä voi saada vielä halutessaan lisää talletusta seuraavina kahtena päivänä. Kun tekee seuraavana päivänä vähintään 20 euron talletuksen, niin saa lisäksi 40 ilmaista kierrosta. Ja siitä seuraavana päivänä kun tekee myös vähintään 20 euron talletuksen, niin saa vielä toiset 40 ilmaista kierrosta. Eli kokonaisuudessaan Slotsmoon kasinolta saa 100 ilmaista kierrosta. Edut on kierrätettävä 40 kertaa, jotta mahdolliset voitot voidaan kotiuttaa pois kasinolta.

Toinen Slotsmoon kasinon tarjoama etu liittyy muiden kanssa kisaamiseen. Kyseessä on kisa, jossa taistellaan muita pelaajia vastaan liveturnaustunnelmassa. Tässä kisassa saa jonkin turnaussijan, joka määritellään asetettujen vetojen, ansaittujen pisteiden ja saatujen voittojen mukaan. Tässä kisassa saa tutustua uusiin peleihin ja ansaita palkintopisteitä kaikista asetetuista vedoista. Slotsmoon kertoo, että tässä kisassa voi voittaa isosti. Kisan jokaisessa pistetilastossa on turnauksen parhaat pelaajat sekä oma sijoitus. Kun haluaa katsoa millaisia turnauksia on meneillään ja tulossa, niin sen näkee turnausluettelon valikko-painiketta painamalla.

Muita etuja ei ole esitelty, mutta Slotsmoon kasinolla on myös VIP-klubi. Se tarkoittaa tietysti sitä, että etuja saa sitä kautta lisää. Slotsmoon kasinon VIP-klubin sivulla kerrotaan, että jokainen panos vaikuttaa siitä hetkestä lähtien kun aloittaa pelaamisen. Pelaamalla saa siis tienattua palkintopisteitä, jotka voi lunastaa Slotsmoon kasinolla bonusrahaksi kaikkiin peleihin. Mitä enemmän pisteitä saa kerättyä, niin sitä korkeammalle pääsee VIP-klubin tasoilla. VIP-klubissa kiivetään siis ylöspäin tasoja, joista ensimmäinen on uuden jäsenen taso eli jäseneksi pääsee heti kun rekisteröityy Slotsmoon kasinolle. Seuraavia tasoja ovat pronssi, hopea, kulta, platina, timantti ja mestari. Kun saavuttaa uuden tason, niin saa aina jonkin edun. Se voi olla ilmaisia kierroksia tai vaikkapa talletusbonus. Ihan jokaisella tasolla oleville on tiedossa syntymäpäiväbonus eli kun on oma syntymäpäivä, niin silloin saa jonkin edun. Kun on jollakin Slotsmoon kasinon VIP-klubin viimeisistä tasoista, niin silloin saa henkilökohtaisia tarjouksia sekä mm. henkilökohtaisen tilinhoitajan. Silloin saa myös kuukausittaisia käteispalautuksia. Mutta jokainen näistä tasoista on hyviä ja niihin kannattaa yrittää päästä. Kaikilla jäsenillä kotiutusprosessi voitoille käy nopeasti. VIP-jäsenille on tarjolla paljon erikoisetuja ja muuta mukavaa. Kannattaa siis liittyä Slotsmoon nettikasino jäseneksi ja silloin pääsee heti ensimmäiselle VIP-tasolle ja silloin etu on tietysti uuden jäsenen tervetulopaketti.