Chanz

PELAA NYT!

Chanz on nettikasino, jonka etusivulla on kuva, jossa vedetään köyttä. Toisen suuntaan sitä vetävät kolme naista ja toiseen suuntaan kolme miestä. Kuvan päälle kehoitetaan ottamaan yhteyttä omiin ystäviin ja haastamaan heidät pelaamaan ja nauttimaan voiton tuomasta huumasta. Tämän alla pyydetään myös jakamaan tuntemuksia eli pelikokemuksia muiden kanssa Chanz seinän avulla. Näiden alla vielä kerrotaan, että saa yllättyä positiivisesti eli he viihdyttävät pelaajaa ja onnea voi kokeilla missä ja milloin tahansa. Voi odottaa odottamatonta. Jo tämä Chanz kasinon etusivu on jotain uutta ja odottamatonta. Kasino esittelee itsensä vähän erilaisella tavalla kuin yleensä. Chanz ei heti tuo silmien eteen kasinon pelejä tai etuja vaan on ottanut käyttöön vähän mysteerisemmän tavan. ¨

Kaikkien näiden kuvien ja tietojen alla ovat sitten uhkapelit. Eli sivustoa täytyy selata aika pitkälle alaspäin, jotta saa esille sen mitä pelejä onkaan tarjolla Chanz kasinolla. Pelien päällä on otsikko, joka kertoo minkä kategorian peleistä on kyse. Pelejä voi etsiä myös hakukentän kautta. Se miten pelit on jaoteltu, on ihan erilainen tapa kuin yleensä. Niitä on jaoteltu vaikka sen mukaan, onko kyseessä vaikkapa Bilepelit tai nuortenmielisten pelit. Näitä ei ole kyllä koskaan muualla nähnyt käytettävän. Ja näitä jakoja on todella paljon.

Kyseessä on yllättäen sivusto, jonka operoija ja ylläpitäjä ei ole Curacaosta eikä Maltalta vaan Viron Tallinnassa. Sivuston saa vaihdettua suomen lisäksi englanniksi tai ruotsiksi. Kun kielenä ei ole edes Viroa, niin siitä voisi päätellä että tämän kasinon taustalla ovat suomalaiset. Tämä kasino osaa yllättää monella tavalla. Chanz on heidän mukaansa maailman ensimmäinen sosiaalinen kasino. Heidän mukaansa luomalla kilpailuedun ja asiakkaisiin lähestymisen erilaisella tavalla on juuri se juttu mistä tämän kasinon pelikokemus on tehty. Chanz kasinolla on siis todellakin tarkoitus tehdä moni asia vähän eri tavoin kuin muilla. Se näkyy myös pelikategorioiden jaottelussa.

Chanz kasinolla saa siis komissiota sillä, että tuo kasinolle lisää asiakkaita. Kun rekisteröityy tällaiseksi yhteistyökumppaniksi, niin saa automaattisesti 25 % palkkion siitä. Chanz kasinolle voi ottaa yhteyttä sähköpostin kautta tai live-chatin avulla. Kun haluaa chat-yhteyden, niin siinä voi valita millä kielellä sen haluaa eli minkä kieliseen osastoon haluaa olla yhteydessä. Silloin voi valita myös eestikielen, joten kyseessä voi olla myös eestiläinen kasino.

Chanz kasinon pelivalikoima

Chanz kasinolle ei pääse pelivalikoimaan käsiksi, kun selaamalla sivuston alaosaan. Se tuntuu vähän vaivalloiselta ja sekavalta. Se kuitenkin kannattaa, koska pelivalikoima on todella hieno. Pelit on jaettu osiin jotenkin sillä tavalla, että näyttäisi niin kuin kaikki pelit olisivat itselle jotain uutta. Niitä ei ole jaettu osiin kolikkopelit, pöytäpelit ym. Ne on jaettu osiin ihan uudella piristävällä tavalla. Näitä osia on todella monta ja ne ovat uusimmat pelit, Magnetized, Ripaus taikaa, Voita jättipotti!, Suositut, Urheilua, Chanzin suosikit, Rauhalliset pelit, Viimeisimmät suurvoitot, Pelit nuorenmielisille, When thunder kicks, Twilight Zone, Bilepelit, Elokuvan taikaa, Live Casino, Vanhanajan klassikot, Koville tyypeille, Huippuäänet!, Haasteelliset pelit, Villiä menoa?! sekä Rosvot ja Sheriffit. Aika moni näistä kertoo jo paljon mitä pelejä on valikoimissa. Näissä jaoissa on muutama tuttu muilta kasinoilta, mutta suurin osa ihan uuden tyylin mukaisia.

Näistä voi valita pelejä monen tilanteen mukaan ja ihan vaikka oman mielialan mukaan. Jos haluaa pitää yllä rauhallista hetkeä, niin voi pelata vaikka Chanz kasinon rauhallisia pelejä. Jos taas on menoa meininkiä kaipaavassa tilassa, niin voi pelata bilepelejä tai vaikka pelejä joissa ovat huippuäänet. Niiden avulla ei tarvitse edes erillistä musiikkia, kun monessa pelissä on jo valmiiksi hyvää musiikkia.

Voita jättipotti kohdan pelit ovat tietysti jackpotpelejä. Olisi mukava tietää, miten pelejä valitaan nuorenmielisten pelien osioon. Ehkä niitä voi pelata, jos haluaisi kokea itsensä nuoremmaksi tai sitten niiden teema liittyy satuihin ja muihin nuoria kiinnostaviin aiheisiin. Niissä onkin monta sarjakuvamaista peliä ja karkkiteemaisen näköisiä pelejä. Chanz nettikasinolle on kyllä keksitty todella mielenkiintoisia jakoja ja niiden kautta kasinopelejä katsoo vähän eri tavalla ja se on mukava asia kokea.

Chanz casino bonus ja ilmaiskierrokset

Chanz kasinon etuja on vähän vaikea etsiä. Kun pelit, edut ja moni muu asia ovat samalla sivulla, jota täytyy selailla alaspäin, niin etsiminen on vähän työlästä ja aikaa vievää. Yksi etu tulee jossain kohti eteen ja se on tietysti uuden jäsenen etu. Sellaisen tarjoavat kaikki nettikasinot, joten myös Chanz nettikasino. Vaikka Chanz poikkeaa monella tavalla muista kasinosta, niin uusi jäsen saa edun kuten muillakin kasinoilla. Kyseessä on tervetuliaispaketti. Sen kerrotaan olevan 10 ilmaiskierrosta, kun avaa pelitilin. Sen alla kerrotaan että saa myös 1000 euron bonuksen ja 100 ilmaista kierrosta, kun tallettaa. Niiden alla Chanz kertoo millä bonuskoodilla tämän edun saa.

Muutamalla ylimääräisellä klikkauksella Chanz kasinon sivustolta löytyy lisää tietoa tästä uuden jäsenen paketista. Kun siis menee kasinon rekisteröitymiskohtaan, niin sieltä löytyy linkki tarkempiin tietoihin tästä bonuksesta. Bonus on jaettu neljään ensimmäiseen talletukseen. Niille kaikille on oma bonuskoodi, jota täytyy käyttää. Ensimmäinen talletus Chanz kasinolle antaa 100 % talletusbonuksen ja sitä saa 300 euroon asti. Sen päälle saa 25 ilmaiskierrosta peliin Starburst. Se onkin hyvä tervetulopeli ja monen kasinon suosikkipelien listalla. Peliä on helppo pelata ja siinä ei ole montaa erikoista toimintoa. Siinä on kuitenkin todella hyvä palautusprosentti, joten sitä on hyvä pelata ilmaisilla kierroksilla. Sitä pelaavat silti monet muutkin, koska kyseessä on hyvin mukava peli.

Toinen talletus Chanz kasinolle antaa 50 % talletusbonuksen ja sitä saa 200 euroon asti. Sen päälle saa myös ilmaisia kierroksia ja niitä saa myös 25 kappaletta, mutta kohteena oleva peli ei ole Starburst vaan Esqueleto Explosivo. Kun on Starburst pelin avulla jo saanut tutustua Chanz kasinolle, niin sen jälkeen voi hyvinkin kokeilla tällaista vähän erikoisempaa peliä.

Kun sitten tekee kolmannen talletuksen Chanz kasinolle, niin sen päälle saa 25 % talletusbonuksen. Sitä saa 300 euroon asti. Sen päälle tulee myös ilmaisia kierroksia ja ne ovat peliin nimeltä Aloha. Vielä neljäs talletus antaa bonusta ja sitä saa huiman 200 % talletusbonuksella. Silloin bonusta saa 200 euroon asti. Kuten muissakin talletuksissa, niin tästäkin saa ilmaisia kierroksia ja ne ovat tarkoitettu peliin nimeltä The Rift.

Nämä bonukset vaativat minimissään 20 euron talletuksen Chanz kasinolle. Bonusrahat täytyy kierrättää kasinolla vähintään 35 kertaa että mahdolliset voitot voi kotiuttaa pois kasinolta. Aikaa siihen on annettu 30 päivää. Kierrätys onnistuu vain siten, että pelaa videokolikkopelejä. Mutta ehtojen alaosassa lukee, että ilmaiskierroksia ei koske tämä kierrätysehto. Ne ovat todellakin heti oikeaa rahaa kun niillä voittaa jotain.

Muita etuja ei esitellä, mutta niitä saa koska Chanz kasinolla on voi rekisteröityä yhteistyökumppaniksi. Silloin saa heti 25 % palkkion. Ansaita voi jopa 45 % komission joka kuukausi. Se mitä se oikein tarkoittaa, ei kerrota ainakaan tällä sivulla. Mutta ilmeisesti aina kun saa houkuteltua jonkun pelaamaan Chanz kasinolle, niin tiedossa on komissiota. Ehkäpä sen määrä riippuu siitä kuinka paljon tämä pelaaja pelaa, jonka on saanut houkuteltua Chanz kasinolle pelaamaan. Tähän asiaan saa neuvoa, kun ottaa yhteyden Chanz kasinolle sähköpostilla tai ihan vaikka Skypellä. He kertovat silloin mielellään lisää mitä tällä yhteistyökumppanuudella tarkoitetaan.

Chanz arvostelu

Chanz vaikuttaa jo heti etusivun perusteella ihan uudenlaiselta nettikasinolta, millaisia on totuttu näkemään. Sivustolla kerrotaankin, että kyseessä on ensimmäinen sosiaalisen kasinon markkinointi. Chanz kasinolle voi liittyä yhteistyökumppaniksi ja kun saa houkuteltua sinne pelaajia niin voi saada siitä itse etua. Sitä kutsutaan Chanz kasinon sivustolla nimellä komissio.

Myös pelit on jaettu ihan uudella tavalla. Niitä on todella paljon. Muutama tuttukin jako löytyy, mutta myös sellaisia joita ei ole ennen nähnyt. Näiden jakojen perusteella tulee itselläkin ajateltua pelejä vähän eri tavalla ja se on mukava uusi kokemus. Pelikategorioita ovat mm. bilepelit, rauhalliset pelit ja pelit, joissa om huippuäänet. Pelin voi siis valita sen mukaan millä mielellä itse on tai haluaako menoa vai rauhallista meininkiä. Chanz on kokeilunarvoinen nettikasino.