Voita kultaharkko tai käteistä 500 euroa Mr Greenillä!

2018-02-28

Mr Green on päättänyt jakaa yhdelle onnekkaalle erikoisen, mutta varmasti kaikille mieluisan palkinnon. Se on kultaa suuren suuri kimpale eli kilon painoinen kultaharkko. Kullan hinta on tällä hetkellä hyvä. Siksi tämä palkinto on melkoinen jättipotti, jos sen voittaa. Tässä arvonnassa on muitakin onnekkaita, jotka saavat palkinnoillaan ainakin pienen kultapalan tai sitten jotain muuta mukavaa.

Jaossa on kultaharkon lisäksi neljä 500 euron käteispalkintoa. Arpoja voi hankkia suuren määrän, jos haluaa lisätä oman voiton todennäköisyyttä oikein kunnolla. Niitä voi hankkia jopa 100 kappaletta päivässä. Ensimmäinen päivä niistä voi alkaa heti kun vain on valmis. Osallistuminen tarkoittaa sitä, että pelataan tähän kampanjaan kuuluvia pelejä. Ne löytyvät ”Ryöstö” -nimisestä pelikokoelmasta. Pelit ovat kolikkopelejä. Kun pyöräyttää niissä 100 kierrosta, saa yhden arvan.

Arpoja kerätään 22.3. asti

Arpojen kerääminen on jo hyvässä vauhdissa. Sitä ehtii tehdä vielä reilu kolme viikkoa eli 22.3. asti. Arpoja kerätään ”Ryöstö” -pelikokoelman peleissä. Pelaajan ei tarvitse kuin pelata jotain näistä peleistä ja arpoja alkaa kertymään. Jokainen 100 kierroksen täyttyminen antaa yhden arvan. Arpoja voi kerätä päivässä jopa 100 kappaletta. Arpa tarkoittaa koodia, koska tämän kampanjan taustalla on myös jännittävä tarina. Ne ovat koodeja aarreholvin avaamista varten. Jos koodi on oikea, avautuu holvi ja on kultaharkon voittaja tai pelin tarinan mukaan onnistunut ryöstössä. Muut ryöstössä onnistuneet saavat 500 euroa. Heitä on neljä kappaletta.

Arvontapäivä on 26.3.

Kun koittaa arvontapäivä, arvotaan nämä ryöstössä onnistuneet suorassa lähetyksessä. Silloin kannattaa olla paikalla, jos sieltä kajahtaa vaikka juuri oma nimi. Arvonta suoritetaan tarkalleen ottaen 26. maaliskuuta klo 20:00. Koska kyseessä on LIVE-arvonta, paikkana on Mr Green nettikasino ja siellä Exclusive Blackjack -pöytä numero 3. Kaikki voittajat arvotaan silloin eli kilon kultaharkko sekä neljä 500 euron rahapalkintoa.

Jos olet kultaharkon onnekas voittaja, tuodaan se sinulle kotiin asti. Eihän sellaista voi postissa lähettää, koska kyseessä on melkoisen arvokas lähetys. Toivottavasti sinulla on kassakaappi tai jokin muu säilö, jonne saat kultaharkon turvaan. Muita palkintoja ei tarvitse tuoda eikä edes lähettää postissa, vaikka melkoisen korkea setelitukku on kyseessä. Ne voi lähettää kätevästi vaikka netin kautta. Nyt voit aloittaa koodien keräämisen, kun tiedät miten se tehdään. Pääset paikalle vaikka alla olevan kuvalinkin kautta.

MrGreen_kultaharkon_arvonta

Tarjoukset & Kampanjat

Kolikkopelien juhannusfestarit

Osallistu Kolikkopelit -sivuston Juhannusfestareille ja voita osa 10 000 euron potista!

Nyt on viimeistään jo aika miettiä juhannussuunnitelmia. Jos jokaista hetkeä ei ole vielä täytetty ohjelmalla, siihen löytyisi todella mukavaa

Betsson ja NetEnt -kampanja

Pelaa Betssonilla NetEntin pelejä ja voita jopa 3000 euroa!

Net Entertainment on suomalaisten suosikkituottaja. Nyt tämän pelituottajan viihdyttäviä pelejä päästään pelaamaan oikein kunnolla, kun osall

Paf - Crystal Sun

Paf jakaa joka päivä 50 ilmaiskierrosta ja virtuaalisen lipun 10 000 euron arvontaan!

Crystal Sun on tänä keväänä 2019 julkaistu kolikkopeli. Sitä pääsee pelaamaan Paf -nettikasinolla, jossa samalla pääsee mukaan myös kampanj

Finlandia Casinon tiistain tarjous

Saat Finlandia Casinolla tänään tiistaina ilmaiskierroksia peliin Fire Joker!

Kun talletat Finlandia Casinolle juuri tänään tiistaina 11. kesäkuuta, saat samalla ilmaiskierroksia. Etu tulee olemaan voimassa myös ensi tiista