Voita Karjalakasinolta osa miljoonasta ilmaiskierroksesta tai 10 000 eurosta!

2018-11-05

Marraskuun alun voi aloittaa oikein mukavissa merkeissä, vaikka moni ei pidä tästä synkästä, pimeästä ja usein hyvin sateisesta kuukaudesta. Myös Karjalakasinolla sataa, mutta ihan muuta kuin vettä. Siellä sataa ilmaiskierroksia miljoonan kappaleen verran. Sen lisäksi siellä sataa vielä käteistäkin 10 000 euron edestä. Näistä tulee moni olemaan onnellinen. Kummatkin niistä tullaan jakamaan arvonnan kautta. Kumpikin arvotaan viikon päästä maanantaina 12. marraskuuta. Arpoja kerätään kummassakin siten, että pelataan sivustolla olevia pelejä, mutta ei ihan mitä tahansa pelejä. Arpoja voi hankkia useamman päivässä. Pääset aloittamaan vaikka kumpaakin arvontaan varten kerättävien arpojen keräämisen jo nyt. Kumpikin kampanja on jo nimittäin hyvässä vauhdissa.

Kerää arpoja ja voita osa miljoonasta ilmaiskierroksesta

Karjalakasino jakaa 12. marraskuuta järjestettävässä arvonnassa peräti 1 000 000 ilmaiskierrosta. Jokainen onnekas arpa voittaa siitä 50 ilmaiskierrosta. Jos keräät paljon arpoja, voit voittaa tämän verran jopa useamman kerran. Jokaisen ilmaiskierroksen arvo on 0,25 euroa. Saat yhden arvan, kun pelaat peliä nimeltään Twin Spin. Tätä peliä ei ole valittu arpojen keräämiskohteeksi ihan sattumalta. Koko tämä arvonta suoritetaan sen takia, että siitä on viisi vuotta kun tämä Twin Spin -kolikkopeli on julkaistu. Kun pelaat peliä 20 euron edestä, saat yhden arvan. Kun teet sen toisen kerran, saat toisen arvan. Voit hankkia tällä tavalla päivässä jopa 50 arpaa. Ehdit hankkimaan niitä tämän viikon torstaihin 8. marraskuuta asti.

Kerää arpoja ja voita osa 10 000 eurosta

Toinen Karjalakasinolla juuri meneillään oleva kampanja on nimeltään NoLimit Cash-Grab -arvonta. Myös tämä arvonta suoritetaan viikon päästä maanantaina 12. marraskuuta. Mutta arpoja ehtii keräämään pitempään kuin toisessa kampanjassa. Niitä kerätään koko tämän viikon loppuun asti. Arpoja saa, kun pelaa sivustolla olevia tarjouspelejä ja kierrättää niissä 20 euroa. Pelejä on neljä kappaletta. Kun kierrättää niissä kaikissa 20 euroa, pääsee etusijalle 2500 euron pääpalkinnon voitossa. Muita palkintoja jaetaan osissa 1000, 500 ja 100 euroa.

Karjalakasino_10_000_euron_arvonta

Julkaistu: 05.11.2018