Nopeimmat kasinot Suomessa

2021-04-28

Moderni kuluttaja arvostaa nopeutta. Moni yli 30-vuotiaista muistaa, kuinka esimerkiksi Internet oli alkujaan todella hidaskäyttöinen palvelu. Itse asiassa asiaa ei silloin edes tullut ymmärrettyä niin hyvin kuin mitä nyt, mutta vielä vuosituhannen taitteessa kaikki tapahtui verkkaasti ja kiireettömästi. Livestriimausta ei tuolloin ollut vielä edes keksitty, sillä tieto siirtyi muutamia kilotavuja kerrallaan – jos sitäkään. Jos halusi jostain ladata itselleen musiikkikappaleen, saattoi sitä joutua odottamaan kymmeniä minuuttia – videotiedostoista puhumattakaan. Tunnin parin videota sai imutella pahimmillaan lähes vuorokauden, eikä laatu ollut silloin lähelläkään sitä, mitä nykypäivänä 4K-televisioissamme näemme.

Lienee sanomattakin selvää, että myös ensimmäiset nettikasinot olivat varsin hitaita tapauksia. Tästä syystä pelejä ei edes voinut pelata suoraan selaimen kautta, vaan niitä varten piti ladata erillinen kasinotiedosto tietokoneelle. O tempera, o mores…

Tässä artikkelissa vastaamme kysymykseen siitä, mitkä ovat nopeimmat nettikasinot Suomessa tänä päivänä. Testi on toteutettu tieteellisesti Googlen oman testausohjelmiston avulla. (PageSpeed Insight).

Nopeus nettikasinolla on valttia

Ennen kuin siirrymme testituloksiin, on syytä käsitellä nopeuden merkitystä nettikasinoilla. Miksi pelaajat ylipäätään kaipaavat vauhtia rahapelikokemukseensa?

Vastaus on yksinkertainen. Mitä nopeammin nettikasino toimii, sitä sulavampi asiakkaan käyttökokemus on. Nopealla nettikasinolla et joudu tuskailemaan tökkimisen kanssa, vaan kaikki data latautuu silmiesi eteen tyylikkäästi ja sukkelasti. Ja mikä parasta, vikkelillä sivuilla et myöskään joudu sokeasti kiroamaan oman nettisi hitautta, vaan pääset nauttimaan aidosti yskimättömästä yhteydestä.

Nettikasinot testissä

Alla olemme esitelleet kolme suomalaisten suosimaa nettikasinoa, jotka on rankattu arvojärjestykseen niiden nopeustestitulosten perusteella. Esittelemme jokaisen kasinon muutamalla sanalla.

Kaikki testaamistamme kasinoista ovat saaneet testistä pisteitä asteikolla 1–100. Mitä enemmän pisteitä, sitä nopeampi nettikasino on kyseessä..

3. sija: Unibet – 6 pistettä

Unibet on toiminut Suomen markkinoilla jo pitkään ja tunnetaan ennen kaikkea erinomaisena vedonlyöntisivustona. Tänä päivänä sivustolla on toki myös kasinopelejä, mutta betsaaminen on edelleen ylivoimaisesti sivuston suurin vetonaula. Kenties juuri tämä on syy siihen, miksi käyttökokemus kasinopuolella on hieman raskas eikä sivusto suoriutunut Googlen nopeustestistä kovinkaan kummoisesti. Ensisijaisesti suosittelemme Unibetiä näin ollen lähinnä vedonlyönnistä kiinnostuneille rahapeliasiakkaille!

2. sija: Casinohuone – 13 pistettä

Casinohuone on niin ikään vanha tuttu suomalaisille pelaajille. Unibetin tavoin myös Casinohuone kuitenkin keskittää voimiaan laajemmallekin – nimittäin pokeriin ja bingoon. Ei olekaan varsinaisesti yllättävää, ettei vuonna 2006 perustettu Casinohuone onnistunut keräämään nopeustestistä juurikaan pisteitä. Jos toisaalta kuitenkin bingo ja pokeri miellyttävät, on tämäkin sivusto varsin kohtuullinen valinta.

1. sija: Dreamz – 61 pistettä

Nettikasinokolikkopeleihin ja livekasinopeleihin keskittynyt Dreamz.com/fi/ sijoittui nopeustestissämme ylivoimaisesti korkeimmalle peräti 61 pisteen saaliillaan. Tästä eivät suomalaiset nettikasinot nopeudu, ja samaa voi sanoa myös Dreamzin kotiutuksista. Dreamzillä pelataan aina suoraan suomalaisen nettipankin kautta niin sanotulla pikakasinoperiaatteella, joten nostotkin saapuvat tilille vain muutamassa minuutissa. Ei siis ole väärin sanoa, että Dreamz on nykyisin suomalaisen nettikasinopelaajan kiistaton ykkösvalinta!

Julkaistu: 28.04.2021