Bethard jakaa Super Bowliin ilmaisvetoja 5000 euron edestä!

2019-01-31

Super Bowl on saanut aikaan jo melkoisen huuman. Se on huomattu myös Bethard -sivustolla, jossa tätä lajia varten on järjestetty kampanja. Sen päätteeksi 50 osallistujaa pääsevät tekemään tähän lajiin kohdistuvia vetoja ilmaiseksi. Ilmaisvetoja jaetaan yhteensä 5000 euron edestä, josta yksi tulee samaan peräti 1000 euron verran. Voittajat saadaan selville pisteiden perusteella. Niitä kerätään myös vetojen kautta. Vetojen kohteena voivat olla mitkä tahansa lajit, joten valita voi vaikka ne omat suosikkilajit ja -kohteet. Jokainen euro vedoissa antaa yhden pisteen. Pisteitä kerätään tämän viikon viimeiseen päivään asti eli sunnuntaihin kello 21 asti!

Yksi euro urheiluvedoissa antaa pistetaulukkoon yhden pisteen

Löydät tämän kampanjan sivuilta osallistumisnapin, jonka painalluksen jälkeen voit aloittaa pisteidenkeräämisen vaikka samoin tein. Pisteitä kerätään tekemällä vetoja. Niiden kohteena voivat olla mitkä tahansa lajit eli vaikka juuri ne sinun lempilajisi. Vedoissa täytyy olla vähintään kerroin 1.10. ja panoksen pitää olla vähintään 5 euroa. Kun olet tehnyt näillä ehdoilla vähintään 20 euron edestä vetoja, olet jo täysillä mukana kisassa. Olet saanut silloin jo vähintään 20 pistettä, koska yksi euro vedoissa antaa aina yhden pisteen pistetaulukkoon. Ehdit keräämään pisteitä vielä monta päivää eli tämän viikon sunnuntaihin 3.2.2019 kello 21 asti!

Ilmaisvetoja Super Bowliin 50 parhaalle 5000 euron edestä

Tästä kisassa palkitaan 50 parasta pisteidenkerääjää. He pääsevät jakamaan yhteensä 5000 euron edestä ilmaisvetoja. Pistetaulukko on esillä tämän kampanjan oikeassa reunassa, mutta näet sen tiedot vasta sen jälkeen kun olet ilmoittanut osallistuvasi mukaan. Palkintopotti jakautuu näin:

Sija 1. 1000 euroa

Sija 2. 800 euroa

Sija 3. 600 euroa

Sija 4. 400 euroa

Sija 5. 200 euroa

Sijat 6.-10. 100 euroa

Sijat 11.–20. 60 euroa

Sijat 21–50. 30 euroa

Kun kisa on ohi, palkintojenjako suoritetaan välittömästi. Palkinnot pitää käyttää tästä viikon aikana ja tietysti Super Bowlissa, joka on koko tämän kampanjan innoittama laji. Palkintorahoilla ei ole kierrätysvaatimusta, joten jos saat vedoista voittoja, ne voi nostaa sivustolta pois milloin haluaa!

Bethard Super Bowl 5000 euron potti

Julkaistu: 31.01.2019