Nordicbet

Nordicbet on pelisivusto, jossa tarjotaan monipuolisesti pelejä. Sivustolla ei ole pelkästään kasinopelejä, vaan siellä voi niiden lisäksi pelata livekasinolla, tehdä vetoja ja niitäkin myös livenä. Kaiken päälle Nordicbet sisältää nettipokeri osion ja virtuaalisille peleille myös ihan oman paikan. Vetoja ja muun mielenkiinnon takia kannattaa lukea sivuston blogia. Siellä on kirjoituksia liittyen urheilussa tapahtuviin asioihin, joissa ilmoitetaan selkeästi mihin lajiin uutinen liittyy. Uutiset voivat liittyä myös pokeriin, nettikasinoon sekä moneen muuhun Nordicbet -sivuston käyttäjiä kiinnostaviin ja heille hyödyllisiin aiheisiin.

Tarjoukset & Kampanjat

Nordicbet aloitti toimintansa lähes samalla hetkellä, kun talviolympialaiset alkoivat 8.2.2002. Sivusto perustetiin vedonlyöntiä ajatellen. Siitä tulee sivuton nimi, joka viittaa vetoihin. Mutta nykyään se ei ole pelkästään sitä. Sivustolle voi tulla tekemään niin paljon muutakin kuin pelkkiä vetoja. Vuonna 2002 ei tarjottu vedonlyönnin kohteina pohjoismaisia lajeja. Siksi Nordicbet luotiin. Edelleenkin vetoja voi tehdä monista suomalaisten suosikkilajeista, joita ei monessa muussa paikassa voi tehdä. Vaikka Nordicbet viittaa pohjoismaihin, voi siellä nykyään olla myös asiakkaita Tšekeistä, Saksasta ja Sveitsistä.

Nordicbet bonus

Bonuksia saa jokaiseen pelimuotoon liittyen. Kun menee katsomaan sivuston bonusosiota, on niiden vasempaan yläkulmaan merkitty selkeästi, että mihin ne liittyvät. Niitä ovat pokeri, livekasino, kasino ja vedonlyönti. Lisäksi kaikki bonukset ovat jaettuna omiin alaosioihin näiden mukaan sekä yhdessä ovat uusien jäsenien bonukset. Uusi jäsen voi saada niiden mukaan bonusta vedonlyöntiä varten tai kasinopelien pelaamista varten. Vedonlyönnin puolella uusi jäsen saa ensitalletuksen yhteydessä 100 % edestä bonusrahaa. Sitä saa 100 euroon asti. Mutta kun tämä etu on käytetty, saa seuraavan talletuksen yhteydessä myös bonusta. Silloin sitä saa 50 % mukaan ja 50 euroon asti. Mutta nämä bonukset eivät jää vedonlyönnin puolella vielä siihenkään. Kun sen jälkeen tallettaa vähintään 10 euroa, saa mobiilivetoja varten 20 euroa rahaa. Kaksi ensimmäistä bonusta ovat saatavilla myös minimissään 10 euron talletuksella. Aloittaa voi halutessaan aika pienillä talletuksilla, mutta bonusten avulla niistä saa jonkin verran suurempia.

Nordicbet -sivuston kasinopuolella mainostetaan, että siellä voi napata 600 euroa bonuksina. Sekin on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen talletus antaa 100 % mukaan bonusta 200 euroon asti. Toinen talletus antaa myös 100 % mukaan bonusrahaa 200 euroon asti. Eikä kolmaskaan talletus ole yhtään kahta edellistä huonompi, vaan sekin antaa 100 % mukaan 200 euroon asti bonusta. Niistä saadaan se mainoksessa luvattu 600 euroa, jos niin vain haluaa.

Myös Nordicbet livekasino tarjoaa bonusta. Sellaisen saa, kun panostaa vähintään 20 euroa Wild Wild West nimiseen rulettiin. Silloin bonusrahaa saa 5 euron edestä. Livekasinolla kerrotaan myös, että siellä voi voittaa aina torstaista sunnuntaihin 5 euron bonuksen.

Uusia pokeripelaajia ei myöskään ole unohdettu, vaikka sellaista bonusta ei ollut tervetulobonus -välilehden alla. Kannattaa olla tarkkana tämän sivuston bonuksista. Niitä on niin paljon, että voi helposti jäädä jokin niistä huomaamatta. Uudet pokeripelaajat voivat saada tervetulobonusta 2000 euroon asti.

Suositut kolikkopelit

Näytä lisää

Nordicbet ilmaiskierrokset

Nordicbet jakaa myös ilmaiskierroksia. Niitä saa heti uutena jäsenenä. Kun ilmaiset kierrokset liittyvät kolikkopeleihin, on niitä tietysti tarjolla kasinopuolella. Uusi jäsen saa jokaisen kolmen ensimmäisen talletusbonuksen päälle ilmaiskierroksia. Ensimmäinen bonus antaa niitä 50 kappaletta ja ne käyvät monen suosikkipeliin eli peliin nimeltä Starburst. Toinen talletus antaa bonusrahan päälle 75 ilmaista kierrosta. Ne käyvät nyt eri peliin eli peliin nimeltä Mega Fortune Dreams. Se on peli, jossa on päävoittona suuri jättipotti. Se voi kasvaa jopa monen miljoonan euron suuruiseksi. Kolmas talletus antaa huimat 125 ilmaista kierrosta ja ne käyvät peliin nimeltä Gonzo’s Quest.

Nordicbet -sivuston ilmaiskierrokset eivät lopu siihen, vaikka uusi jäsen saakin niitä melkoisen määrän. Ilmaisia kierroksia voi saada peliin nimeltä Planet of the Apes ja niitä voi saada joka päivä. Aina kun pelaa viikon peliä, saa ilmaisia kierroksia. Peliin täytyy panostaa 10 euroa, jonka kautta saa 20 ilmaista kierrosta. Kun saman tekee seuraavana päivänä, saa taas 20 kierrosta lisää. Ne hyvitetään välittömästi.

Sivuston edut eivät lopu näihin bonuksiin ja ilmaisiin kierroksiin. Tarjolla on turnauksia, arvontoja, käteispalkintoja, lisää bonusrahaa ja ilmaisia kierroksia. Sivustolla ilmoitetaan esimerkiksi, että kasinopalkinnon voi napata joka viikko. Ja kun sivustolla voi pelata pokeria, liittyy moni etu myös sinne. Voittaa voi jopa matkoja ja pääsylippuja sekä kaikkea mukavaa voitettavaa.

Nordicbet pelivalikoima

Vedonlyönnin paikka on Nordicbet -sivuston ensimmäinen paikka. Siellä voi tehdä juuri meitä suomalaisia ja pohjoismaalaisia kiinnostavia vetoja. Vetoja voi tehdä myös livevetoina eli silloin kun ottelu on jo käynnissä. Siinäkin on mukana ihan Suomessa käytäviä otteluita. Sellainen voi olla vaikka jääkiekon SM-liigan ottelu. Jääkiekon lisäksi tarjolla on kymmeniä muita lajeja. Kaikki kohteet eivät liity edes urheiluun, vaan vaikkapa politiikkaan ja talouteen. Erikoiskohteillekin löytyy oma alaosio.

Kasinopuolella on kattavasti eri pelejä. Vaikka sivustolla voi tehdä paljon muutakin, on sen kasinopuolikin todella laadukas paikka. Pelit on jaettu siellä osiin kolikkopelit, uudet pelit, jättipotit, ruletti, blackjack, pöytäpelit, livekasino, urheilupelit, videopokeri ja muut pelit. Näitä osiota on ehkä vähän normaalia enemmän, joka on todella hyvä asia. Kun pelit ovat tarpeeksi pienissä osissa, on niitä helpompi selailla.

Kolikkopelejä jää silti paljon niiden osioon. Niiden selaamista on helpotettu monella eri tavalla. Nordicbet sisältää pelien hakukentän, josta voi suoraan hakea jotain mielessä olevaa peliä. Pelejä voi lisäksi järjestää aakkosten mukaiseen järjestykseen. Pelien kuvakkeissa on myös esillä jos kyseessä on uusi peli. Jos pelissä voi voittaa jättipotin, on sen määrä ilmoitettu pelin kuvakkeen alla.

Jättipottipelit voidaan suodattaa myös kolikkopelien osiossa erikseen. Niitä mainitaan sen lisäkin sivuston oikeassa laidassa. Siitä nähdään sen hetken kuumimmat jättipottipelit. Niissä näyttäisi olevan miljoonien eurojen voittoja jaossa. Niiden alla on esillä Nordicbet -kasinopuolen viimeisimmät voittajat. Siitä voi katsoa vaikka millaisia voittoja mistäkin peliosiosta voi saada.

Livekasinon jälkeen on vuorossa osio nimeltään Virtual Sports. Se on tämän hetken uutuus. Näitä pelejä on saattanut olla muuallakin tarjolla, mutta ne ovat yleensä vähän piilossa muiden pelien seassa. Nordicbet on tuonut niitä kunnolla esille. Näissä peleissä tehdään vetoja, mutta ottelu on virtuaalinen eli sitä ei käydä oikeasti. Lajeina on tällä hetkellä tarjolla jalkapalloon, tennikseen, koripalloon, hevosurheiluun ja vinttikoirakisoihin liittyen.

Viimeiseissä osiossa pääsee pelaamaan Nordicbet sivuston tarjoamia pokeripelejä. Niitä voidaan pelata myös mobiililaiteilla. Pelaamaan pääsee suoraan nettiselaimen kautta tai asentamalla erillisen ohjelmiston. Sivustolla kerrotaan, että tämä on pokerihuone, joka ei lakkaa antamasta. Siellä on tarjolla todella paljon lisäetuja monella eri tavalla.

Nordicbet maksuvaihtoehdot

Maksuvaihtoehtoja esitellään selkeästi omalla sivulla. Siellä mainitaan millä kaikilla vaihtoehdoilla niitä voidaan tehdä sekä muita tärkeitä asioita. Monia varmasti kiinnostavat niiden siirtoajat, palvelumaksut ja talletuksen minimimäärät. Myös nostovaihtoehdot esitellään erikseen. Niistä kerrotaan myös siirtoajat, palvelumaksut ja miniminostojen määrät. Jokaisesta vaihtoehdosta on tarjolla vieläkin lisää tietoja, kun painaa maksun yhteydessä olevaa lisätietoja -kohtaa. Siinä kerrotaan muutamalla lauseella valitusta vaihtoehdosta.

Nordicbet asiakaspalvelu

Nordicbet tarjoaa asiakaspalvelua live-chatin, sähköpostin ja puhelimen kautta. Nopein vastaus tulee tietysti chatin kautta. Mutta sähköpostiinkin saa vastauksen todella nopeasti eli noin 30 – 60 minuutin aikana. Puhelimeen vastataan myös heti tai parin minuutin sisään. Jos ei halua jostain syystä käyttää näistä mitään, voi etsiä vastausta sivuston monipuolisista teksteistä. Esillä on esimerkiksi usein kysyttyjä kysymyksiä vastauksineen.

Nordicbet arvostelu

Nordicbet sivusto on todella hyvä ja turvallinen pelipaikka meille suomalaisille. Se on hyvä pelipaikka myös sen takia, että siellä voi pelata kasinopelien lisäksi paljon muitakin pelejä. Paikan alkuperäinen idea oli tarjota vedonlyöntiä, jota sitäkin voi edelleen tehdä ja todella monipuolisesti. Tarjolla on jopa Suomessa käytäviä otteluita, joka on aika harvinaista, mutta meille tärkeää. Pokeriakaan ei tarvitse mennä muualle pelaamaan, kun sivustolta löytyy pokerihuone monine etuineen. Sitäkin voi tehdä mobiililaitteilla, kuten kaikkea tällä sivustolla.

Etuja on joka osioon erikseen jaossa. Siksi niitä on aivan käsittämättömän paljon jaossa. Kun on vaikka uusi jäsen sivustolla, voi saada tervetulobonuksen kasinopuolelle tai vedonlyönnin puolelle sekä yllättäen myös pokeripuolelle. Etuja saa niin monella eri tavalla, että mitään ei varmasti niistä puutu.

Kokonaisarvio: 0 - 0 ääntä

25-01-2019