Guts jakaa joululahjoja yhteensä noin 30 000 euron edestä!

2019-11-27

Joulu on Guts -nettikasinolla etuajassa, koska siellä on alettu jo jakamaan lahjoja. Pääset mukaan näiden lahjojen jakoon jo alkaen 1. joulukuuta. Kasino jakaa niitä yhteensä lähes 30 000 euron edestä, joten ne eivät lopu ihan heti kesken. Niitä jaetaan monella eri tavalla. Klikkaa mukaan tähän kampanjaan. Jokaisella mukanaolevalle annetaan lahja. Ensin aloitetaan 5000 euron arvoisella lahjaluolalla, josta jaetaan lahjoja monen päivän ajan. Siitä siirrytään heti seuraavaan lahjojenjakokeinoon. Lahjoja jaetaan seitsemän peräkkäisen osan kautta. Jokainen niistä liittyy jollakin tavalla jouluun. Siksi samalla päästään siirtymään jouluisiin tunnelmiin. Liity mukaan vaikka jo nyt. Mutta muutama päivä pitää vielä malttaa odottaa, jotta ensimmäinen osa alkaa, mutta ei enempää kuin tämän viikon loppuun asti!

Guts
  • Casino & vedonlyönti
  • Tuotepalkintoja
  • Suuri pelivalikoima
  • Myös pokeripuoli
  • Mahdollista tallettaa laskulla

400€ Bonus
+ 80 ilmaiskierrosta

Pelaa nyt

Kolmessa ensimmäisessä osassa jaetaan yhteensä 13 000 euroa!

Ensimmäinen osa käynnistyy jo tämän viikon sunnuntaina 1. joulukuuta. Sen nimi on Lahjaluola ja sieltä jaetaan palkintoja yhteensä 5000 euron edestä. Niitä jaetaan 5. joulukuuta asti. Toinen osa alkaa jo samana päivänä eli 5. joulukuuta ja kestää 9. joulukuuta asti. Sen nimi on Lumilinna, jossa jaetaan palkintoja yhteensä 3000 euron edestä. Kolmas osa alkaa taas heti perään eli 9. joulukuuta ja kestää 13. joulukuuta asti. Sen nimi on Symbolimaja ja sieltä jaetaan palkintoja yhteensä 5000 euron edestä.

Lopuissa neljässä osassa jaetaan yhteensä 16 000 euroa!

Neljäs osa käynnistyy 13. joulukuuta ja kestää 17. joulukuuta asti. Sen nimi on Porokota ja sieltä jaetaan palkintoja yhteensä 5000 euron edestä. Viides osa kestää 17. – 20. joulukuuta välisen ajan. Sen nimi on Tulostaulukotupa, josta jaetaan palkintoja yhteensä 3000 euron edestä.

Kuudes osa kestää 20. – 24. joulukuuta välisen ajan. Se on nimeltään Piparkakkutalo, josta jaetaan palkintoja yhteensä 5000 euron edestä. Viimeinen eli seitsemäs osa kestää 24. – 27. joulukuuta välisen ajan. Se on nimeltään Jääiglu, josta jaetaan palkintoja yhteensä 3000 euron edestä. Vaikka se on vielä salaisuus mitä kaikkea nämä pitävät sisällään, osan nimet jo paljastavat vähän mistä on kyse!

Guts ja joulukuun edut

Tarjoukset & Kampanjat